Näin nimittäin kävi. Tosin asiat olisivat saattaneet muuttua jo paljon aiemmin, jos olisin ollut tarkkaavaisempi ja kiinnittänyt huomiota yhteen pieneen sanaan työsopimuksessani. Nimittäin minimum-sanaan.

Tässä taannoin aloin muistelemaan tuon kyseisen sopimuksen sanamuotoja. Kyseessä on siis se sopimus, jolla teen töitä suuremmalle toimeksiantajalleni - käännöstöitä ja Facebook-päivityksiä. Kaivoin sopparin esiin sähköpostista ja luin uudelleen: kyllä, siellä luki, että sitoudun työskentelemään vähintään 20 tuntia viikossa. Tulkitsin asian itse niin, että enemmänkin siis saisi tehdä töitä. Jostain syystä olin vain alusta saakka ollut siinä luulossa, että tuo 20 tuntia on maksimi.

Lähetinpä sitten esimiehelleni asiasta sähköpostia: olinko tulkinnut oikein, olisiko minun mahdollista tehdä enemmän töitä? Vastaus yllätti viime keskiviikkoaamuna iloisesti: esimies pyysi varmistamaan, voinko tehdä töitä n. 38 tuntia viikossa. 38 tuntia!!! No tottakai pystyn! Kaikki huolet ja murheet kaikkosivat sen sileän tien. Tai no ei kyllä ihan kaikki. Mutta ainakaan enää ei tarvitse koettaa vimmatusti hakea töitä, joita ei löydy, sopivia ilmoituksiakaan ei ole ollut pitkään aikaan. Nyt pystyn vallan mainiosti elättämään itseni.

Vaan eipä se minun viikottainen työtuntimääräni taida jäädä tuohon 38:aan. Toiselle taholle teen myöskin edelleen töitä, ainakin toistaiseksi. Ehkä myöhemmin saatan niistä hommista luopua.. Saan niistä oivallista kokemusta myös, ja kokemusta jos mitä minä tarvitsen.

Paljon vähemmällä olisin päässyt, jos olisin tajunnut tuon yhden sanan merkityksen aiemmin. Mutta tämä meni nyt näin. Jo pitkään olin vakuutellut itselleni, että asiat saattavat muuttua parempaan päin hyvinkin lyhyessä ajassa, ja näin kävi. 

Nyt pitää enää vain tottua tähän uudenlaiseen elämään, hyvätkin asiat nimittäin voivat nostaa verenpainetta - se on tullut huomattua. Ja tammikuussa on edessä melkoinen paperisota yel- ja ennakkoverohakemuksineen... mutta se on nyt vain kestettävä tässä tilanteessa.

Marraskuukin alkaa jo olla lopuillaan - minne nämä viikot oikein juoksevat? Tässä kuussa olen murehtinut asioita ehkäpä hieman turhaankin ja heittänyt hyvästit kunnon yöunille. Olen huomannut aloittavani työt aina vain aikaisemmin - kuten tänään klo 6.30. Olen aina ollut aamuihminen, mutta näin aamuvirkku en minäkään tahtoisi olla! Tuntuu, että käyn koko ajan ylikierroksilla, jännittää vaikka mitään jännittämisen aihetta ei edes ole. Tunnistan tämän olotilan kyllä; se iskee minuun aina ajoittain, kun stressaavat asiat kasautuvat.

Väsymys painaa, mutta ilonaiheitakin toki löytyy. Olen tässä jonkin verran saanut kirjoitella markkinointiin liittyviä tekstejä,  mm. asiakastarinoita. Eilen sitten sain tekstiviestin, jossa toimeksiantajani kiitteli hyvin tehdystä työstä ja kertoi asiakkaitten olleen aivan innoissaan. Miten hyvä mieli tuollaisesta tuleekaan! Vaikka kyse ei olekaan varsinaisesti minun asiakkaistani, on positiivista palautetta tietysti aina mukava saada. Siitä tulee merkityksellinen olo - että on tehnyt työnsä niin, että joku muukin on saanut siitä itselleen jotain.

Juuri itsensä kokeminen merkitykselliseksi onkin uskoakseni merkki siitä, että tekee itselleen mielekästä työtä. Tällaista en voi ainakaan väittää tunteneeni silloin, kun työskentelin puhelinmyyjänä.. Onneksi siitä ajasta on tultu paljon eteenpäin. 

Näinpä pääsenkin hyvillä mielin huomenna viettämään pikkujouluja tärkeän ihmisen kanssa. Koska freelancerilla ei ole firman pikkujouluja, täytyy järjestää omat ;)

 

 

 

Huh, tänään tein pitkästä aikaa vähän pitemmän työpäivän. Seitsemän tunnin mittainen näytön tuijottaminen alkaa jo tuntua... Ajattelin päivitellä kuitenkin vielä kuulumisiani tänne taas pitkästä aikaa.

Tällä viikolla olen saanut tarttua uusiin työtehtäviin molempien toimeksiantajieni puolelta (kyllä, se toinenkin on jälleen kuvioissa mukana.. toivon mukaan se parin viikon takainen oli pelkkää väärinymmärrystä, ja yhteistyö jatkuisi tästä eteenpäin jouhevammin. Ainakin tällä hetkellä vaikuttaa lupaavalta.)

Pääsin siis ylläpitämään toimeksiantajayritykseni suomenkielisiä Facebook-sivuja, ja kaksi päivitystä olen tällä viikolla jo ehtinyt tehdä! Ja se on NIIN mukavaa! Minusta on mahtavaa ideoida, millaisista asioista yleisöni mahtaisi inspiroitua ja mikä heitä voisi kiinnostaa. Olen todella innoissani ja onnellinen siitä, että sain tuon kyseisen homman itselleni.

Myös se toinen työllistäjäni on ollut aktiivisempi tehtävien töiden suhteen, ja tänään kulutin 3 tuntia laatien tekstiä pariinkin oppaaseen. Ensi viikolla onkin sitten luvassa artikkeleiden kirjoittamista muutamille kotisivuille.

Kaikki nämä työt ovat niin minua! Vaikka välillä onkin rankkaa ja puuduttavaa viettää tuntikausia koneen äärellä, on tekstien ja sanojen maailma kuitenkin minulle se kaikkein kotoisin. Näitä töitä tehdessäni tunnen, että teen sitä, minkä parhaiten osaan. On ihan sama, vaikka joudunkin välillä kirjoittamaan minua ei-niin-kauheasti kiinnostavista asioista (hyvänä esimerkkinä tämän päiväinen keittiöremontti-teksti..), pääasia on, että saan kirjoittaa työkseni.

Sitä minä olen koko pienen ikäni toivonut, ja tässä ollaan - hyvillä mielin taas :)

 

 

 

Viime aikoina olen ollut kovin väsynyt. Yöt ovat olleet tavallistakin hatarampia, ja monta kertaa olen herännyt aamuyöstä miettimään ja vatvomaan elämäni asioita. Blogin kirjoittaminen on jäänyt kuin huomaamatta vähemmälle, kirjoitettavaa ei vain ole tuntunut olevan. Elämä on kulkenut samaa rataansa töiden ja työnhaun parissa.

Viime viikonloppuna kävimme touhuamassa ihanan energisen koiravauvan kanssa, jonka seurasta tuntui saavan uutta voimaa itsekin. Siinä sitä taas huomasi, kuinka pienetkin asiat voivat tehdä iloiseksi: yöllä satanut ensilumi sai pennun riehaantumaan, kun lumen alle jääneitä leluja sai taas etsiä ja löytää.

Eivätkä asiat kai muutenkaan niin vallan huonolla tolalla ole. Tänään sain tietää, että pääsen ylläpitämään toimeksiantajayritykseni suomenkielistä Facebookkia! Saan koulutusta siihen hommaan ensi viikolla. Mahtavaa, että työnkuvani vihdoin laajenee edes hieman.

Parissa lupaavassa paikassa on jälleen hakemukset vetämässä. Niissä on kuitenkin aina olemassa edes se pieni mahdollisuus.

Olisihan se liian helppoa ollutkin, jos ei olisi tullut mitään mutkia matkaan. Kirjoitin taannoin, kuinka löysin itselleni toisen toimeksiantajan – eli siis toisen työn. Sepä nyt ei vain mennytkään ihan niin kuin Strömsössä.

Ei ole pahemmin kuulunut töitä tältä toiselta toimeksiantajalta.

Ärsyttää, että ehdin jo ilmoittaa työkkäriinkin ja lopettaa työnhakuni.Mutta eipä mahda mitään. Omaa tyhmyyttänihän tämä vain on.

Pari hakemusta tuli jo laitettua viikonlopun aikana. Jospa se sieltä tärppäisi vielä jonain päivänä.