Otsikon kysymystä ja muutamia muita jouduin pohtimaan eilen, kun kävin työhaastattelussa. Haastattelu oli monellakin tapaa positiivinen kokemus ja täytyy myöntää, että kerrankin uskalsin poiketa tavoistani ja menin paikalle lähestulkoon valmistautumatta.

No, jotkut tavat sentään eivät kai lähde kulumallakaan: olin paikalla 45 minuuttia etuajassa. Et silleen. Mutta eipä se haitannut, sillä melkein heti aloin juttelemaan erään toisen hakijakokelaan kanssa - vaikutti muuten tosi mukavalta tyypiltä. Samoin kuin ne muutkin, joiden kanssa naurettiin ja heitettiin läppää ensihetkestä lähtien. Oli jotenkin todella rento ja helppo olo, eikä koko haastattelu jaksanut paljoa siinä jännittää. Mietittiin yhdessä, että millaistahan paikkaa oltiin tultu hakemaan - työpaikkailmoitus oli nimittäin hieman kryptinen. Joku sentään oli hoksannut kysyä puhelimessa lisätietoja, ja saimme tietää kyseessä olevan asiakaspalvelutyön teleoperaattorilla.

Yleensä en siis mene MINNEKÄÄN valmistautumatta ja miettimättä, ainakaan niin tärkeään juttuun kuin työhaastatteluun. Tällä kertaa en kuitenkaan jaksanut stressata ja miettiä kysymysten vastauksia etukäteen, koska minulla ei ollut kauhean suuria odotuksia työtehtävän suhteen. Ei ollut paineita onnistumisesta. Kun työnkuva paljastui kokonaisuudessaan, sain kuitenkin mahdottoman motivaatiopuuskan ja kilpailuviettini heräsi. Perhana, nyt kyllä pistän parastani!

Itse haastattelu koostui sekä pienryhmätehtävästä että yksilöhaastattelusta. Oman ryhmäni muihin jäseniin olin jo ehtinyt tutustumaan, joten tehtävä sujui rennosti ja mielestäni onnistuimme siinä hyvin. Esitellessämme pohdinnan tuloksia toin itsekin esille hyviä näkökulmia ja pääsin hyödyntämään aiempaa työkokemustani.

Mutta entäs sitten se yksilöhaastattelu? Se tietenkin taitaa loppupeleissä painaa kaikkein eniten. Oli virkistävää vain mennä tilanteeseen, kuunnella kysymyksiä ja vastailla - ilman mitään ennakkostressailuja asiasta. Pari juttua jäi kuitenkin mietityttämään: Onko työhaastattelussa asiallista kysyä hakijan parisuhdetilanteesta? Tai sitä, onko hänellä lapsia? Näihinkin sain siis eilen vastata.

Kaiken kaikkiaan eilisestä jäi hyvä mieli. Oli mahtavaa käydä tutustumassa uusiin ihmisiin, vaikka heitä en välttämättä uudestaan enää tapaakaan. Toisaalta jos hyvin käy, saattaa osasta tulla minulle uusia työkavereita. Ensi viikolla selviää!

No mikä eläin minä sitten olin? Kissa. Koska se on viekas, mutta kuitenkin myös lempeä. Ja osaa ottaa rennosti. Nämä olivat perustelut, tiedä sitten, oliko tuo viimeinen työpaikan saannin kannalta kovin hyödyllistä sanoa.. ;)

P.S En. Jaksa. Tätä. Kuumuutta. Joo joo, Suomen kesä on lyhyt ja talvella sit taas on -50 pakkasta ja pitää nauttia nyt kun on lämmintä :)))) Mutkun en nauti. Koko ajan on hiki, juokseminen on tuskaa, nukkua ei voi. Ja musta on tullut ärsyttävä kitisijä. Ei mulla muuta.