En pysty uskomaan, miten muutamassa viikossa elämä saattaa muuttaa suuntaansa aivan totaalisesti.

Olin heinäkuun puoleen väliin saakka töissä paikassa, jossa luulin työskenteleväni ainakin elokuun loppuun asti. Eräänä kauniina päivänä sain kuitenkin puhelinsoiton, jossa kerrottiin koeaikapurusta. Työsopimukseni oli siis päätetty purkaa koeajalla, ja ilmoitus tuli minulle täysin puskista. Syytä purkuun ei kerrottu.

Pari päivää meni sitten ajatuksia kootessa; oli pakko laittaa kaikki suunnitelmat uusiksi. Vaikka en ollutkaan ehtinyt työskentelemään paikassa kovin kauaa, tuntui sieltä lähteminen todella pahalta. Eniten harmitti mahtavien työkavereiden jättäminen. Kaikella taitaa kuitenkin olla tarkoituksensa, sillä ilman tuota koeaikapurkua en olisi nyt tässä tilanteessa.

Sain nimittäin juuri tietää, että SAIN KUIN SAINKIN TÖITÄ KÄÄNTÄJÄNÄ! Ihan mieletöntä :)

Kyseessä on siis etätyö ja verkkosivuston kääntäminen. Oon ihan täpinöissäni!!!

Parasta kaikessa on, että pääsen tekemään sitä, mistä olen haaveillut jo vuosia: yhdistämään kirjoitus- ja kielitaitoni. Lisäksi tämä työ vastaa koulutustani. Työnhaku kuitenkin taitaa jatkua, sillä kääntämistöitä on tällä hetkellä tarjolla n. 20 tuntia viikossa. Siihen pitää vielä keksiä lisäksi jotain. Tällä hetkellä pitää kuitenkin nauttia tästä onnistumisesta!

Viikonloppu meneekin sitten Tukholmassa tätä juhlistaessa. JEE!