On hyvä huomata, että ainakin useimmiten huonoja päiviä seuraa parempia. Eilen olin taas valmis matelemaan maanmatosena, ärsytti ja ahdisti enkä jaksanut edes niitä hyviä asioita siltä päivältä miettiä. Toivoin vain jotain merkkiä siitä, ettei kaikki tämä ponnistelu ole turhaa.

No, tänään niitä merkkejä on tullut ihan kaksin kappalein. Aamupäivällä tuli soitto työhaastatteluun - ei, en vielä hypi riemusta, sillä olen tehnyt niin monta kertaa aiemminkin ja lopulta saanut pettyä. Mutta on se silti JOTAIN. 

Toisekseen, sähköpostiin oli tullut viesti verkossa toimivalta käännöstoimistolta: englanti-suomi-kieliparini oli hyväksytty koekäännöksen perusteella, ja sieltäkin saattaa nyt sitten jotain tulla. 

Aamusella tein taas päivän työt ja sen jälkeen lähdin aivojen kaipaamalle happihyppelylle. Kävelylenkin aikana mietin, että elämässäni on useammankin kerran mennyt juuri niin - aina, kun tuntuu että meneillään on epätoivon hetkistä se kaikkein epätoivoisin, sattuukin jotain, mistä saa uutta uskoa. Muistelin, etten esimerkiksi uskonut silloin vuosia sitten pääseväni yliopistoon. No, pääsinpä kumminkin. Kun heinäkuussa sain koeaikapurun seurauksena lähteä töistä, tuntui että siinä meni koko elämä. Vaan eipä mennyt kauaa, kun sain tämän kääntämistyön. Hassulla tavalla kaikki on aina lopulta kääntynyt parhain päin. Ehkä siihen pitäisi minunkin alkaa vähitellen luottamaan.

Tein tänään yhden videohaastattelunkin. Se on aina jännää. Ärsyttää, kun samaan aikaan pitäisi koettaa olla asiallinen, mutta tuoda esille myös iloista asennetta. Melko lailla pönötykseksihän se taas meni, mutta menköön. Pääasia, että tein.

On nyt jotenkin taas parempi fiilis tämän työnhaun suhteen. Pakkohan mullekin on se paikka jostain löytyä. Pitää vaan luottaa siihen, että jossain vaiheessa asiat jotenkin loksahtavat kohdilleen :) Elämä on vuoristorataa, mutta tylsäksihän sellainen tasainen meno taitaisi käydäkin.