Kerroin eräälle tuttavalle tekeväni kääntäjän töitä. Hän sitten mainitsi, että sehän on varsinainen onnenpotku - kun tuo sun ala ei niin hirveän hyvin työllistä. Tiedän, ettei hän sinällään varmasti tarkoittanut mitään pahaa ja oli iloinen puolestani. Kyseinen aihe on kuitenkin sen verran arka paikka itselleni, että alkoi ärsyttää.

Olin opintojeni aikana monta vuotta melko hukassa sen suhteen, mitä minusta tulee tai mitä haluaisin "isona" tehdä. Monta kertaa jouduin myös vastaamaan uteluihin siitä, mitä tapahtuu opiskeluiden jälkeen. Ja joskus sitten satuin mainitsemaan, ettei valitsemani ala välttämättä työllistä hirveän hyvin.

Tämä tietysti sitten kirvoitti keskustelun toiselta osapuolelta kaikkitietävän kommentin: "Olisit hakeutunut hoitoalalle, siellä kyllä riittää töitä!"

Silloin ennen en aina osannut tai uskaltanut sanoa ääneen, mitä ajattelin. Nyt uskallan.

Kaikista ei ole hoitoalalle, oli se sitten kuinka työllistävä tahansa. On hienoa, jos olet sellainen ihminen, josta siihen on. Minusta ei ole.

Ja ihan varma asia on myös se, että nykyisessä taloustilanteessa ja yhteiskunnassa ei ole olemassakaan sellaista alaa, jolla töitä riittää varmasti hamaan eläkeikään.

Omasta puolestani voin myös sanoa, että ihan varmuudella olen opiskeluvuosieni aikana miettinyt valintojani, ollut epätoivoinen työllistymisen suhteen, syyttänyt itseäni ja lapsellisuuttani, halunnut palata ajassa taaksepäin tekemään toisin. Fakta on kuitenkin myös se, että lähdin aikoinani opiskelemaan alaa, joka minua kiinnosti ja jossa kaiken lisäksi olen hyvä.

Mainittakoon vielä, että olen tehnyt myös sellaista työtä, josta en nauti ja johon minulla ei ole luontaisia lahjoja. Voin sanoa, että sellainen hajottaa ihmistä melko nopeasti.

Olisiko siis parempi, jos olisin kouluttautunut alalle, joka ei minua kiinnosta ja jolle minulla ei ole edellytyksiä vain ja ainoastaan siksi, että siinä saattaisi olla paremmat mahdollisuudet työllistyä? Ja olisin sitten työkyvyttömyyseläkkeellä alta aikayksikön, kun henkinen terveys romahtaisi?

Liian monta vuotta olen pyydellyt anteeksi valitsemaani alaa vain siksi, ettei se vastaa muiden ihmisten mielikuvia hyvin työllistävästä ammatista.

No, ainakin tällä hetkellä elätän itseni täysin koulutustani vastaavalla työllä.

Enkä jaksa enää pyydellä anteeksi.