Marraskuukin alkaa jo olla lopuillaan - minne nämä viikot oikein juoksevat? Tässä kuussa olen murehtinut asioita ehkäpä hieman turhaankin ja heittänyt hyvästit kunnon yöunille. Olen huomannut aloittavani työt aina vain aikaisemmin - kuten tänään klo 6.30. Olen aina ollut aamuihminen, mutta näin aamuvirkku en minäkään tahtoisi olla! Tuntuu, että käyn koko ajan ylikierroksilla, jännittää vaikka mitään jännittämisen aihetta ei edes ole. Tunnistan tämän olotilan kyllä; se iskee minuun aina ajoittain, kun stressaavat asiat kasautuvat.

Väsymys painaa, mutta ilonaiheitakin toki löytyy. Olen tässä jonkin verran saanut kirjoitella markkinointiin liittyviä tekstejä,  mm. asiakastarinoita. Eilen sitten sain tekstiviestin, jossa toimeksiantajani kiitteli hyvin tehdystä työstä ja kertoi asiakkaitten olleen aivan innoissaan. Miten hyvä mieli tuollaisesta tuleekaan! Vaikka kyse ei olekaan varsinaisesti minun asiakkaistani, on positiivista palautetta tietysti aina mukava saada. Siitä tulee merkityksellinen olo - että on tehnyt työnsä niin, että joku muukin on saanut siitä itselleen jotain.

Juuri itsensä kokeminen merkitykselliseksi onkin uskoakseni merkki siitä, että tekee itselleen mielekästä työtä. Tällaista en voi ainakaan väittää tunteneeni silloin, kun työskentelin puhelinmyyjänä.. Onneksi siitä ajasta on tultu paljon eteenpäin. 

Näinpä pääsenkin hyvillä mielin huomenna viettämään pikkujouluja tärkeän ihmisen kanssa. Koska freelancerilla ei ole firman pikkujouluja, täytyy järjestää omat ;)